Kotipalveluita ja tukea arkeen arvonlisäverottomasti

Ota yhteyttä ›

Mitä tarkoittaa kotipalveluita ja tukea arkeen arvonlisä­verottomasti? Me kerromme!


Saatamme elämämme aikana joutua tilanteisiin, joissa emme enää selviä päivittäisissä toimissa yksin. Hemma on apunasi tällöinkin.

Kun elämä yllättää, etkä syystä tai toisesta enää suoriudu arjessa yksin, olet oikeutettu saamaan apua kotiin edullisemmin, ilman arvonlisäveroa, kun kyseessä on säännöllinen tarve avulle. Hemma on hyväksytty sosiaalipalveluiden tuottajarekistereihin Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa, Kokkolassa sekä Vantaalla ja toiminta on sosiaaliviranomaisten valvomaa, joten voit ostaa meiltä tarvitsemasi Hemman palvelut arvonlisäverottomasti, kun sinun tai läheisesti toimintakyky on alentunut pysyvästi tai väliaikaisesti.

Yksi yleisimmistä toimintakyvyn alenemisen syistä on ikääntyminen, mutta taustalla voi olla myös esimerkiksi onnettomuudesta johtuva väliaikainen ja pidempikestoinen toimintakyvyn aleneminen. Myös esimerkiksi omaishoitaja voi ostaa palveluita arvonlisäverottomasti.

Tiesitkö tämän? Et tarvitse lääkärintodistusta tai ulkopuolisen tekemää virallista arviointia arvonlisäverottoman palveluun. Hemma auttaa sinua arvioimaan toimintakykysi ja täyttämään lomakkeen, jonka jälkeen sinua laskutetaan ilman arvonlisäveroa. Lisäksi olet oikeutettu kotitalousvähennykseen!

Tarkemmat määritykset siitä, minkälaisessa tilanteessa asiakas voi ostaa palveluita arvonlisäverottomasti, löytyvät verottajan sivuilta. Tutustu lisätietoihin vero.fi-palvelussa. Ole rohkeasti yhteydessä meihin, kun kaipaat apua ja tukea arkeesi. Hemma kulkee rinnallasi!

 

Tiesitkö myös? Sinulla saattaa olla oikeus myös Kelan myöntämään hoitotukeen, mikäli olet eläkkeellä ja toimintakykysi on heikentynyt ja tarvitset apua kotiisi. Eläkkeensaajan hoitotuki myönnetään aina tapauskohtaisesti. Muut tulot tai omaisuus eivät vaikuta hoitotukeen.

Tarkemmat määritykset siitä, minkälaisessa tilanteessa asiakas voi hakea Kelan eläkkeensaajan hoitotukea löytyvät Kelan sivuilta. Tutustu lisätietoihin Kela.fi-palvelussa.

Pika­yhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!