
Hemman kotiapu
Seniorien palvelut kotiin
Seniorien arki voi tuntua joskus yksinäiseltä ja arjen askareet hankalilta selviytyä yksin. Murehtia ei kuitenkaan tarvitse, Hemma-avustajat ovat apunasi!
Kukapa meistä ei haluaisi asua kotonaan, tutussa ja tärkeässä ympäristössä niin pitkään kuin mahdollista? Joskus vain kaipaamme hieman apua kotiin siellä pärjätäksemme.
Hemma kotiapu on seniorien tukena arjen käänteissä ja erilaisissa kodin puuhissa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa ja muualla Suomessa. Olemme turvallinen kumppani, joka askeltaa arkea yhdessä kanssasi tai läheisesi rinnalla ja tekee elämästä hetki kerrallaan helpompaa. Hemma-avustaja voi olla apunasi kuin omaisesi. Ota vain yhteyttä ja aloitetaan yhteinen taival sujuvampaan arkeen!
Hemmalta saat kaikki kodin palvelut – sinä voit keskittyä nauttimaan olostasi kotona.

Mitä kaikkea seniorin kotiapu tarkoittaa?
Me tulemme auttamaan juuri niihin kodin ja arjen askareisiin, joihin on tarve. Sinä päätät.
Hemman senioreille tarjoama kotiapu on turvallisen arjen ankkuri ja päivän yksinäisten hetkien piristäjä. Me autamme ylläpitämään kotona asumisen edellytyksiä, mukavuutta ja tekemään päivien pienistäkin hetkistä parempia.
Hemman kotipalveluita senioreille Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa ja muualla Suomessa ovat muun muassa:
- kotisiivous
- ruoanlaitto ja ruokailuapu
- pyykkihuolto
- pesutoimissa avustaminen
- muistutamme lääkkeiden ottamisessa
- asiointiapu (esimerkiksi kauppa- ja apteekkikäynnit)
- viriketoimintaa
- digineuvonta
- saattamista
- apua byrokratian hoitamisessa (Kela, kotitalousvähennys jne.)
- apua senioritalossa, palvelutalossa tai hoivakodissa asuvalle: esimerkiksi ulkoilua, seuranpitoa, asiointia kaupungille
Mielessäkin jotakin muuta? Älä epäröi kysyä! Muistathan myös:
- kotiapumme on kotitalousvähennyskelpoista
- seniorien tukipalveluissa joissa suunnitelma, alv 0%
- minimiaika käynnille 3 h.
- aina oma, nimetty Hemma-avustaja
- kuulumiset joka käynnin jälkeen
- toimimme arkisin klo 8–18 välillä ellei toisin sovita
- ei erillistä veloitusta kilometrikorvauksista tai parkkikuluista
- veloitus tapahtuu vain asiakkaan luona vietetystä ajasta
- maksutapana lasku ja myös palveluseteli
Hemma ei tarjoa sairaanhoidon palveluita.
Hemma-avustaja hinnasto (hinnat alv 0%)
Selkeä ja läpinäkyvä hinnasto säännölliselle avulle kotiin. Ei erillistä veloitusta kilometrikorvauksista tai muista lisäkuluista. Veloitus tapahtuu vain asiakkaan luona vietetystä ajasta.
Suosittu
Kevyet tehtävät
40€/h
- Päivittäisissä toimissa avustaminen
- Seuranpito, ruoanlaitto ja ruokailuapu
- Kevyet kotitaloustyöt, ja esim. pyykkihuolto
- Asiointiapu, ja esim. kaupassa ja apteekissa käynti
- Liikunta ja ulkoilu, ja esim. lääkärikäynnit
- Avustaja harrastuksiin, ja esim. teatteriin ja museoon
- Minimiaika käynnille 3 h.
- Aina oma, nimetty Hemma-avustaja
Kotitalousvähennyksen 60 % jälkeen
16,00 €/h (alv 0 %)
Vaativat tehtävät
45 €/h
- Vaativat avustustehtävät
- WC-toimissa avustaminen
- Pesutoimissa avustaminen, suihkutus ja nostot
- Talkkariapu sekä pihatyöt
- Tietoteknisten laitteiden kanssa avustaminen
- Omaishoidon lomitukset
- Minimiaika käynnille 3 h
- Aina oma, nimetty Hemma-avustaja
Kotitalousvähennyksen 60 % jälkeen
18,00 €/h (alv 0 %)
60 % palveluidemme hinnasta on kotitalousvähennyskelpoista.
Hemma kuuluu sosiaalipalveluiden tuottajarekisteriin, joten voit ostaa meiltä tarvitsemasi Hemman palvelut arvonlisäverottomasti, kun sinun tai läheisesi toimintakyky on alentunut pysyvästi tai väliaikaisesti.
Tutustu vaihtoehtoihin ja ota yhteyttä, niin räätälöimme sinulle sopivan palvelun.
Tilaa veloitukseton tutustumiskäynti!
Veloitukseton tutustumiskäyntimme ei velvoita mihinkään. Tutustumiskäynnillä tapaamme seniorin sekä yleensä myös seniorin omaisen, keskustelemme seniorin toiveista ja katsomme yhdessä, kuka Hemma-avustajista olisi juuri se oikea henkilö auttamaan arjen askareissa. Tilaa tutustumiskäynti soittamalla numeroon 050 486 9931 tai jätä viesti niin olemme yhteydessä sinuun.
1.
Tilaa ilmainen tutustumiskäynti. Käydään yhdessä läpi, missä voimme auttaa.
2.
Katsomme yhdessä sopivan Hemma-avustajan ja käyntien ajankohdat.
3.
Hemma-avustajan säännölliset käynnit alkavat ja saat viestin kuulumisista jokaisen käynnin jälkeen.